Paivat kayvat vahiin ennen kuin loppuvat. Vain enaa reilu viikko ulkomailla ja sitten takaisin Suomeen! Koti-ikava alkaa olla jo ja odotan, etta kotimatka paasisi alkamaan. Vaikka on toki mukava paasta viela Saksassa kaymaan ja sukulaisia tervehtimaan, hieman rentoutumaan ennen varsinaisen kotimatkan alkamista, mika on ihan hyva, kun nyt asumme hostellissa, jossa yhdessa dormissa nukkuu yli 30 henkiloa. On siis mukavaa, etta saa muutaman yon nukkua oikeasas vierashuoneessa, jossa yopyy vain kaksi henkiloa! Paluumatkalla ei yovyta hostelleissa ja laivaltakin on kansipaikat varattu. Saas nahda mita siitakin tulee!

Tanaan piti viettamamme shoppailupaivaa ja Sini loysi siskontytolleen jonkun vauvanvaatteen ja tossut. Mina puolestani loysin vuosista nuhruiselle marilaukulleni seuraajan (vaikka punainen marilaukku tulee olemaan viela pitkaan kaytossa!) ja suhteellisen edullisestikin jopapa.

Kaipaan hirveasti omaa aikaa ja toivon, etta saisin viettaa keskiviikon yksinani. Pitaa ehdottaa Sinille tanaan, tuskin siina mitaan ongelmaa on, kunhan vaan avaan suuni ja sanon asian. Tanaan olen saanut myos hieman olla itsekseni kun shoppailurupeaman jalkeen lahdin kavelylle Petrinin puistoon ja kapusin ylos piiiitkaa makea ja kavin ihailemassa maisemia Prahaan nalkamuurilta. Mukava olla hetken aikaa hiljaa yksinaan ja katsella alas kaupunkiin sielta maelta. Varmaankin menen keskiviikkona samaiseen puistoon rentoutumaan ja ehka maksankin sen 3,5euroa etta paasen nakotorniin tahystamaan Prahaa vielakin korkeammalta! Sitten joku kiva kahvila ja omaa aikaa, sudokuja ja sen sellaista. Kuulostaa taydelliselta!

Sunnuntaisin on aina pysahtynytta, vaikka kaikki paikat olisivat auki ja ihmisia olisi liikkeella losseittain. Sunnuntait tuntuvat kaksinverroin pidemmilta paivilta kuin muut viikonpaivat, ikaan kuin tunteja olisi tavanomaisen kahdenkymmenenneljan sijaan neljakymmentakahdeksan. Sen parempi, jos aikoo suunnata nahtavyyksia kiertelemaan!

Herasin suhteellisen aikaisin, joka tarkoittaa matkan aikana puolta kahdeksaa. Makoilin aamupalaan asti ja hipsutin alakertaan syomaan aamiaista yksinani, ja sen jalkeen hain puhtaat pyykit respasta, kavin suihkussa ja rupesin pohtimaan paivani ohjelmaa. Muistin, etta olimme muutama paiva sitten kavelleet nykytaiteen museon ohi, eika se ollut kaukana hostelliltamme: ehka puolen kilometrin paassa. En ollut varma, olisiko museo auki, mutta koska matka ei todellakaan ollut mikaan, niin ajattelin, etta on hyva ainakin kayda kurkkaamassa, josko paasisin museotyhjioni - onhan siita jo vaikka kuinka paljon aikaa, kun viimeksi olen ollut museossa! Se taisi olla Budapestissa se ruumisnayttely, kun viimeksi olen museossa pistaytynyt. Oli siis korkea aika kayda hieman sivistamassa itseani!

Kello oli ihan vahan yli kymmenen, kun tulin museon eteen ja onnekseni paikka oli auki. Astuin Museum Kampaan sisaan ja pyysin opiskelijalipun koko nayttelyyn.  Nayttelyn nimi oli Re-evolution ja nayttelyssa oli muun muassa The Cracking Art Groupin toita. Nayttely oli veikea! Se on ainoa oikea sana kuvaamaan huikean kokoisia, muovisia "pikkuelaimia" ja silikoonista ja muovista valmistettuja varikkaita taideteoksia.Nayttely oli viihdyttava ja on harmi etten voi laittaa kuvia vielakaan tanne, koska hostellin koneet jumittavat jo pelkasta ajatuksesta, etta niiden pitaisi kayttaa muistiaan parin hassun kuvan siirtamiseen nettisivustolle.. Ehtiihan tuon myohemminkin.

Toisinaan olen tuntenut ehka hieman syyllisyytta matkan aikana siita, etten muka "kayta aikaani jarkevasti" ja koe "niin paljon kuin mahdollista". Tulee suorituspaineita, kun pitaisi nahda mahdollisimman paljon, vaikkei se niin mene. Tarkeinta olisi nauttia lomasta jne.. Ja jos mietin tarkemmin, niin olenhan mina tehnyt ja nahnyt paljon erilaisia asioita: Varsovan kansallismuseo, Budapestin linna, kansainvalinen "ruumisnayttely", risteily Tonavalla, vanhat kaupungit muistomerkkeineen, Vituksen katedraali, Prahan linna, nykytaiteen museo ja tiistaina menemme Sinin kanssa Prahan seksimuseoon. Eli on kai sita sitten nahnyt ja tehnyt, vaikka toisinaan tuntee itsensa niin saamattomaksi lomailijaksi.

Heleijaa! Prahassa kolmas paiva kaantynyt jo iltaan ja monet ovat hostellilla jos jonkinlaisissa juhlatunnelmissa, mutta itseani "ulkoilu" ei erityisesti kiinnosta tanaan. Ihan normi paiva ollut: nahtavyyksia, ravintolassa ruokailua, tuliaisten metsastysta (ja myos loytamista yllattaen!), ihmisten kanssa jutustelua ja suomalaisittain hiljaa istumista hostellin takapihalla. Onneksi ei ole ollut tappavan kuuma paiva, kuten aikaisempina paivina, vaan tanaan on jopa ripsaissut muutaman sadepisarankin alas! Mukavaa vaihtelua ainaiseen aurinkorasvan levittamiseen... Ei mitaan taman ihmeellisempaa. :p

Eka paiva Prahassa on jo hyvaa vauhtia kaantymassa iltapaivaksi ja jalleen kerran aurinko hellii matkamiehia oikein olan takaa! Aamusella ponkaistiin puoli yhdeksalta ylos kivikovilta makuusijoiltamme ja rahmaisten silmien avuin suunnistimme aamiaiselle, joka muuten onkin ollut koko reilin monipuolisin! Tarjolla oli tuoremehua ja jugurttia ianikuisen leivan ja marmelaadin kera - mita luksusta! Kahvista on kylla taas ainoastaan moitittavaa, silla tarjolla on, ah niin ihanaa, murukahvia.

Olemme majoittuneet siis hostelliin, jota pidetaan koulun tiloissa Strelecky Ostrov-nimisella saarella, jonne paasee katevasti siltaa pitkin. Sijainti on oikeastaan mita loistavin, silla uuteen- ja vanhaan kaupunkiin ei ole maktaa juuri lainkaan. Paadyimme tanne hostelliin kaksien pakkien jalkeen: elokuu onkin pahinta turistiaikaa niin kuin monissa turistioppaissa on varoiteltu. Eipa tuo mitaan, silla meilla on taalla jalleen tuttua seuraa: Juhani ja Ville ovat majoittautuneet samaan hostelliin, joten saadaan vaihteeksi suomalaista seuraa ja paasee jakamaan matkakokemuksiaa muiden suomalaisreilaajien kanssa. Mukavata!

Aamiaisen jalkeen lahdimme tekemaan opaskirjan mukaista kavelylenkkia Kuninkaantielle ja saimme kuin saimmekin Juhanin ja Villen seuraksemme tutustumaan kauniiseen Prahaan. Reittimme lahti tietenkin hostellilta, josta suuntasimme Ruutinportille, josta kavelyretken oli maara alkaa. Reitti kulki Kaarlen sillan yli pienelle puolelle ja kaikkialla on niin aarettoman kaunista! Kaupunki oikein huokuu historiaa ja vanhoja rakennuksia on ihan joka puolella! Ei ole ihmiset turhaan kehuneet Prahaa! Kavelyreitti paattyi Matiaksen portille, mutta paatimme jatkaa siita lahella sijaitsevaan Pyhan vituksen katedraalille - emme tosiaan menneet sisaan, koska jono oli PITKA. Siis monia metreja pitka jono ja armoton helle, niin ketaan ei inspritoinut ajatus pitkasta jonotuksesta auringon porottaessa taydelta teralta. Niinpa tyydyimme ihastelemaan kirkkoa vain ulkopuolelta, mutta olipahan siinakin ihmettelemista jo.

Nyt ollaan taas hostellilla ja kohta lahdetaan jonnekin haukkaamaan jotain syotavaa. Pojat tahtovat kiinalaiseen ravintolaan, joten varmaankin sellaiseen suuntaamme. Samapa se oikeastaan on, kun taalla Prahassa niin monta paivaa ollaan, etta ehditaan viela tutustua Sinin kanssa Tsekkilaiseen ruokaan keskenammekin.

Käytiin sitten syömässä kolmisin ravintolassa, kun James ei tosiaan ollut saanut varattua lippuja, eivätkä nuo sitten raaskineet jättää Ronjaa yksinään hostellille ypöilemään. Tai ehkä niitä vaan jänskätti olla kahdestaan ja mut piti ottaa esiliinaksi matkaan! Oli miten oli, niin ravintolassa oli mukavaa, vaikka ruoka olikin ainoastaan kohtuullista, viini ei taaskaan vetänyt vertoja Tokajin valkoviinille ja palvelu oli aivan onnettoman huonoa! Ravintola vaikutti kuitenkin suositulta, sillä jokaisessa pöydässä oli asiakkaita huomattava määrä.

Lähdimme illallisen jälkeen kuitenkin katsastamaan, josko saisimme peruutuspaikkoja illan esitykseen ja meitä onnisti! Jamesin lippu oli varattu jo Australiasta, mutta minulle ja Sinille saatiin peruutuspaikata - mikä mäihä! Meille selvisi tosiaan vasta tässä vaiheessa, että täälllä Wienissä on meneillään tanssifestivaalit ja illan show olisi osa tätä kokonaisuutta. Hupsista keikkaa, lähes viikko Wienissä, emmekä tienneet tällaista alkeellista asiaa. Nyt hävettää.

Joka tapauksessa. Illan esiintyjä oli Barbara Kraus, joka asuu ja työskentelee Wienissä, mutta on opiskellut Amsterdamissa tanssimista. Oikeastaan esityksessä itse tanssiminen jäi vähemmälle osalle, tai mielestäni pääpaino oli "liikkumisessa", siinä, ettei tanssin tarvitse kangistua vanhoihin rajoihin, vaan tanssiksi voi kutsua mitä tahansa liikkumista. Esityksen parasta antia oli ilmeisesti huumori, joka meni aina toisinaan hieman ohi, koska suurimmaksi osaksi Kraus puhui äidinkieltään eli saksaa. Onneksi myös osa yleisön ja esiintyjän välisestä dialogista käytiin englanniksi. Esitys varmaan luokiteltaisiin "nykytanssiin", en tosin voi olla varma, sillä en tiedä kovinkaan paljoa tanssista. Esityksen runko oli suunniteltu, mutta sisältö rakentui yleisön reaktioista ja esiintyjän ja katsojien välisestä vuorovaikutuksesta, joten improvisaatiolla oli suuri rooli esityksessä. Nautin erittäin paljon esityksestä! Mielettömän mukava ilta - viimeinen iltani Wienissä.